Aikuistubettajat – Tubettamista halventava nimitys

Kun omien YouTube-videoiden luominen, eli tubettaminen, on levinnyt ilmiönä kuin metsäpalo, se on myös synnyttänyt lieveilmiöitä. Esimerkiksi vain lähinnä Suomessa tunnetun genren “aikuistubettajat”.

Itseään aikuistubettajiksi kutsuvat yrittävät ilmaista, että kyseessä on aikuinen tekemässä YouTube-videoita. Sitä en sitten arvaakaan, miksi pelkkä tekijän ikä kiinnostaisi sisältömielessä oikein ketään tai miten siitä saa irti kokonaisen genren. 

Mikä ikävintä, tuo ”aikuistubettaminen” on muiden tekemää tubettamista halventava termi.

Tubettaminen ei ole lasten leikkimistä

Aikuistubettaminen ei ole Yhdysvalloissa tunnettu ilmiö. Siis ainakaan sillä tapaa, että tubettajan täysi-ikäisyys olisi siellä joku juttu, josta pitäisi kertoa jatkuvasti erikseen. USA:ssa ollaan sen verran edistyksellisiä, että siellä on jo ymmärretty, ettei YouTube ole vain joku pelkkä lasten peuhanurkka. 

Toki Suomessakin suosituimmat tubettajat ovat aikuisia, mutta he eivät tee iästään mitään juttua siten kuin nämä aikuistubettajiksi itseään kutsuvat.

“Aikuistubettaminen” terminä sisältää YouTuben sisällöntuottajia kohtaan loukkaavan vihjauksen, että tubettaminen olisi lähtökohtaisesti vain jotain lasten hassuttelua, ja siksi aikuisen pitäisi erottautua niistä hullunkurisista tenavista aikuis-etuliitteellä. “Heh heh, kivasti aikuisena tässä vähän leikitään lasten tube-leikkejä, ei me tosissaan.”

Samaan aikaan kun tubettajat yrittävät rakentaa itsestään uskottavia ja kaupallisesti kiinnostavia sisällöntuotannon kumppaneita, ”aikuistubettajat” leimaavat hölmöllä sanavalinnallaan koko skeneä pikkulasten leikkimiseksi.

Hjallis Harkimo muuten ilmoitti hiljattain aloittavansa tubettamisen:

Pitäisikö Hjallista nyt sitten alkaa kutsua aikuistubettajaksi? Ei tietenkään, koska Hjalliksessa on paljon mielenkiintoisempiakin piirteitä kuin hänen ikänsä. Hjalliksen tubettamisessa kiinnostaa hänen persoonansa ja raflaavat ajatuksensa, eikä se, että hän on aikuinen. 

Jos ”aikuistubettajien” uniikein ja mainitsemisen arvoisin juttu todella on, että he ovat onnistuneet pysymään hengissä muutaman kymmenen vuotta.. No, se todellakaan ei ole kovin mainitsemisen arvoista eikä kovin uniikkia. 

Aikuistubettaja, kuin naispoliitikko

Minua pidettäisiin idioottina, jos ilmoittaisin blogini aiheeksi “No, mä olen hengittänyt jo melko pitkään, joten mä siis aikuisbloggaan.”

Kukaan ei tietenkään puhu nykyaikana aikuisbloggaajista, aikuistwiittaajista, aikuisviestintätoimistoista eikä aikuis-Instagramista. Toimiva, yleisöä kiinnostava sisältö ratkaisee. Se, onko tekijä peruskoulussa, työelämässä vai keinutuolissa on lähinnä nyanssi, ellei siitä löydä jotain todella uniikkia käsittelykulmaa.

Jos aikuistubettaja-termin halventavuus muita tubettajia kohtaan jätettäisiinkin omaan arvoonsa, se on silti yhtä älytön nimitys kuin keltaisessa lehdistössä joskus esiintyvä ”naispoliitikko”: Naiseus ei muuta poliitikon työtehtäviä mitenkään, ja samaan tapaan aikuisuus ei tee tubettamisesta sen kummempaa kuin se muuten on. 

Sisällön luominen YouTubeen kun nyt ei vain ole joku odotusarvoisesti pelkkien lasten juttu, ellei ole elänyt viimeistä kymmentä vuotta ihan tynnyrissä.

Mitä itse videoformaattiin ja aikuisuuteen tulee, nyt seuraa ”aikuistubettajille” jymyvinkki: Kun kuvaa itseään ja jakaa videon YouTubessa, ihmiset näkevät onko joku aikuinen ilmankin, että sitä tarvitse erikseen jatkuvasti kertoa. Keksikää mieluummin jotain oikeasti kiinnostavaa. 

Viimeisimmät artikkelit

Timo Kataja Kirjoittaja:

Kirjoittaja on digitaalisen palvelukehityksen parissa touhuava bisneksen ja teknologian tulkki, joka tykkää monimutkaisista ilmiöistä aivan liikaa ja yksinkertaisista vastauksista juuri sopivan vähän.

15 Kommenttia

  1. Aron
    14.09.2017
    Jätä kommentti

    Oletko sattumalta vilkaissut josko ko. kanavilla olisi jotakin oikeasti kiinnostavaa?

    • Timo Kataja
      14.09.2017
      Jätä kommentti

      Monesti. Oudon usein rivien välistä tuntuu, että ”aikuistubettaja”-videoita ei tunnuta tehtävän kertoakseen tai näyttääkseen jotain mielenkiintoista, vaan vain jotta voisi sanoa tubettavansa. Vähän kuin keräilisi pokemoneja voidakseen sanoa harrastavansa jotain nuorisojuttua, eikä siksi että pitää siitä.

      • Jonna Musakka
        14.09.2017
        Jätä kommentti

        Kenen aikuistubettajien kanavilla olet käynyt? Veikkaan, että asia on juuri toisinpäin. Aikuiset tubettavat, koska heillä nimenomaan on sanottavaa ja mielipiteitä. Nuoremmat taas tekevät hommaa väkisin hampaat irvessä isojen rahojen ja helpon elämän toivossa. Näetkö aikuistubettamisessa tai termissä mitään positiivista vai oletko saanut käännettyä ilmiön täysin negatiiviseksi mielessäsi? Koska kyllä negatiivista löytyy kaikesta kun oikein jaksaa kaivaa. Positiivisuuden taito onkin sitten omansa. Toiset eivät sitä vain osaa.

        • Timo Kataja
          14.09.2017
          Jätä kommentti

          Näen tubettamisessa paljon hyvää ja hienoa, jota aikuistubettaminen terminä kategorisesti halventaa, koska se vihjaa että tubettaminen olisi normaalisti pelkkien lasten leikkipuuhastelua.

          • Jonna Musakka
            14.09.2017

            En yhtään ymmärrä missä kohtaa tulee sellainen kaiku? Onhan esim. kauneustubettajia niin tarkoittaako se että muut ovat rumia? Tai jos on pelitubettaja ettei muut pelaa? Ihan käsittämätön mielleyhtymä että muut olisivat jotain leikki-ikäisiä . Onkohan jollain nyt osunut arkaan kohtaan? Mutta lopetan omalta osaltani keskustelun nyt tähän, koska selkeästi monet ovat päättäneet vihata meitä ja se on mulle ihan fine. Kaikkia ei voi eikä pidäkään miellyttää. Täytyy vaan tehdä omaa juttuaan ylpeästi pää pystyssä eikä alentua haukkumaan muita. Peace and love ❤

          • Timo Kataja
            14.09.2017

            Aikuistubettaja terminähän nimenomaan on muiden dissaamista, vaikkakin ilmeisesti ajattelemattomuudesta johtuvaa eikä pahansuopaa. Ja sitä tällä blogauksella pyrin herättämään ajattelemaan, millaista kuvaa toisista tubettajista luo rivien välistä luettavaksi, jos pitää muista tubettajista erottavana tekijänä ”aikuisuutta”.

            Sivumennen sanoen pidän myös melko huvittavana, että yrität hurskastella haukkumaan alentamattomuudella, kun tähän mennessä olet vihjaillut etten kykene positiivisuuteen, olen lapsellinen ja minulla on huono ajatuksenjuoksu 🙂

          • Jonna Musakka
            14.09.2017

            Niin, tässä sun kirjoituksessahan ei ole mitään positiivista. Pelkkää haukkumista vain. Ihan niin kuin twitterissäkin. Se on mielestäni lapsellista ja kertoo ihmisestä paljon. Myös ajatuksenjuoksusta. Itse en todellakaan alentuisi tällaiseen hyökkäykseen. Kyllä, asioista saa ja voi olla eri mieltä, mutta asioista voisi puhua muuhunkin sävyyn kuin hyökkäävästi. Joskus vastapainoksi voisi tuoda jotain positiivistakin eikö? Tällaiset hyökkäykset todellakin kertoo paljon ihmisestä ja hänen luonteestaan eikä ainakaan minun kunnioitustani tällaisella ansaita, päinvastoin.

          • Timo Kataja
            14.09.2017

            En ymmärrä miksi koko ajan väität, etten sano mitään positiivista. Juuri sanoin näkeväni tubettamisessa paljon hyvää ja hienoa. Nimenomaan sen vuoksihan en tubettajia halventavaa aikuistubettaja-termiä arvostakaan. Ja minusta on kohtuullisen outo asenne odottaa positiivista palautetta sille, että tölvii muita sanavalinnoillaan. Vaikka sen tahattomasti tekisikin.

  2. Jonna Musakka
    14.09.2017
    Jätä kommentti

    Mielestäni aikuistubettaja-termi on suorastaan nerokas, koska juuri tällä tägillä aikuiset löytävät Tubesta nimenomaan aikuisille suunnattua sisältöä. Aikuistubettaja ei suinkaan ole pelkästään täysi-ikäinen vaan +30-vuotias. Itse olen aikuistubettaja ja teen sisältöä aikuisille ja aikuisen näkökulmasta. Kuten itsekin varmaan tiedät, tämän ikäisen elämä ja ajatusmaailma poikkeaa aika lailla parikymppisestä. Musta on väjän outoa että aikuinen ihminen alkaa haukkumaan toisia näin kun sinä teet täällä sekä twitterissä. Suorastaan lapsellista. Kertoo aika paljon sinun ajatuksenjuoksustasi. Miksi kaikki eivät saa olla sitä mitä haluavat? Nimitit aikuistubettajien videoita säälittäviksi räpellyksiksi. Onneksi olet itse noin erinomainen että on varaa huudella…

    • Timo Kataja
      14.09.2017
      Jätä kommentti

      Kaikkihan saavat tietysti tehdä mitä tykkäävät, mutta jos ammattimaiset tubettajatkin pitävät aikuistubetus-termiä alan mainetta halventavana, termin negatiivista vaikutusta tuskin voi kiistää vain sillä perusteella, että itse tykkää sen käyttämisestä. Ja ei, en kyllä vieläkään tiedä, mikä sisältökategoria on ”30-vuotias”.

  3. Jonna Musakka
    14.09.2017
    Jätä kommentti

    ”Alan” mainetta? Täytyy muistaa, että me kaikki emme halua olla ”alan” ihmisiä vaan suurin osa tekee tätä ihan harrastuksenaan ja käy lisäksi ihan normaalissa päivätyössä. Noh, hyvähän se on että aikuistubettajista puhutaan. Moni yhteistyötahokin löytää meidät helpommin 😉

  4. Ezekiel Pöntinen
    15.09.2017
    Jätä kommentti

    Ainakin yksi termiä käyttävä sai pyllykivun postauksestasi, joten sohaisit oikeaan suuntaan. Onko aikuistubetuksen vastakohta lapsitubetus? Kuulostaako lanseeraamisen arvoiselta?

    • Timo Kataja
      15.09.2017
      Jätä kommentti

      Ilman muuta! Kaikkiin YouTube-kanaviin pitäisi lisätä descriptioniin maininta sisällön katseluun soveltuvasta iästä, ettei vahingossa tule katsoneeksi väärän ikäisille tarkoitettua sisältöä.

    • Jonna
      15.09.2017
      Jätä kommentti

      Ei, ei ole pyllykipua. Pelkkää hämmennystä ihmisten ilkeydestä. Mielenkiinnolla odotan miten kauan tätä asiaa jatketaan jauhaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *