Digitalisaatio, luddiitit ja maastapako

Digitalisaation määritelmä on vaikuttanut yleisessä keskustelussa uskomattoman vaikealta. Milloin on kyseessä muutosjohtaminen, milloin johtamisen muutos, milloin avoimuus tai visiointi, milloin yrityskulttuurin kuperkeikka, milloin luonnonsuojelu sekä köyhyyden lopettaminen, milloin ties mikä muu marjanpoiminta. Muuta yhteistä lausunnoissa ei tunnu olevan kuin toistuva ajatus, että digitalisaatiossa olisi kyse jostain ihan muusta kuin liiketoiminnasta ja teknologiasta. Outoa, kun se määritelmällisesti on juuri noita kahta asiaa.

Näin digitaalisia palveluita koko ikänsä värkkäilleelle määritelmäkeskustelu näyttäytyy lähinnä absurdina pelleilynä. Miten näinkin yksinkertaisesta asiasta on saatu ihan käsittämätön karnevaali aikaiseksi? Tähän maailmanaikaan?

Sillä välin kun semantiikasta jaaritellaan näännyksiin asti, meillä olisi oikeakin ongelma: Digialan työntekijöiden lipuminen pois Suomesta. Siitä on keretty huolestua jo Björn Wahlroosia ja Jyrki Kasvia myöten. Muuttoaiheesta lopussa lisää, ensin kerrataan se oudon vaikeaksi koettu digitalisaation määritelmä, ja ihmetellään siihen liittyen, miksi nykyajan luddiitit haluavat väittää digitalisaation olevan ihan muuta kuin se on.

Digitalisaation määritelmä

Haukotus.

Kenenkään täysjärkisen ihan oikeasti ei pitäisi uhrata kovin paljoa aikaa digitalisaation määritelmän pohtimiseen enää vuonna 2016. Järkevää ajankäyttöä kuin Sisyfoksen kivenpyöritys. Amerikkalainen tutkimusyhtiö Gartner Inc. ilmaisi asian kattavassa ja helppotajuisessa muodossa jo vuosia sitten:

“Digitalization is the use of digital technologies to change a business model and provide new revenue and value-producing opportunities.”

– Gartner Inc.

Digitalisaatio; digitaalisten teknologioiden käyttämistä liiketoimintamallien kehittämisessä ja arvon luomisessa. Eihän tämä kovin vaikea ajatus ole. Kun firmojen tavoite on yleensä fyrkan tekeminen, tämän pitäisi olla miltei itsestäänselvää. Ei digitalisaatiota lähdetä tekemään itsetarkoituksellisena messias-missiona, vaan asiakkaiden ja sitä kautta firman hyödyksi. Euroja lapaan, perkele!

Johtajat ensinnäkin ansaitsevat kunnianpalautuksen. En ole kummemmin sitä mieltä, että suomalaisissa johtajissa olisi mitään erityistä vikaa muilta osin kuin ehkä nimenomaan digitaidoissa, joka sekään ei ole mitenkään vain johtajien erityisongelma. Mutta se todella on haastavaa miettiä hyvien digipalveluiden luomista asiakkaille, jos digitaalinen maailma ei ole kovin syvällisesti tuttu itsellekään. Katson tulevaisuuteen silti varsin hyvillä mielin, sillä firmat ovat alkaneet panostaa lisää juuri tähän osa-alueeseen.

Johdon lisääntyvästä digimaailman hahmotuksesta lempiesimerkkini on digipalveluiden kehittämisen siirtäminen CDO:n alaisuuteen. Chief Digital Officerin, joka ymmärtää sekä liiketoimintaa että digitaalista teknologiaa. Vanhastaan firmojen ensimmäinen virhe on ollut digikehityksen alistaminen IT-yksikölle. Seuraava virhe on sitten ollut sen alistaminen perinteisen mallin markkinointiyksikölle. Ensimmäisessä on digitaalisen teknologian osaamista muttei myyntimiesasennetta, toisessa taas myyntiin ohjaaminen on fokuksessa mutta digimaailman hahmotus on vähän niin ja näin. Kuten määritelmä sanoo, kaivataan sekä liiketoimintanäkemystä että digitaalisen teknologian ymmärrystä. Fiftysixty, noista on hyvä digipalvelukehitys tehty.

Eteenpäin. Digitalisaatiosta puhuttaessa keskusteluun osallistuu usein yksi ikiaikainen ja aina tasaisen masentava lannistajaryhmä: Luddiitit.

Luddismi ei kuole koskaan

Liiketoiminnasta viis ja kulttuurikeskustelu kärkeen, digi ei ole teknologiaa ja kehruukoneet tuleen! Kaikki haluavat puhua digitalisaatiosta, mutta kukaan ei halua oppia rakentamaan ja myymään maailman parasta digitaalista palvelua. Luddismi elää ja voi paksusti.

Ei vainen, epäreilusti sanottu. Suomessa on tuhansia innostuneita ihmisiä, jotka katsovat digitaalista maailmaa uteliaisuutta hehkuvin silmin, nähden mahdollisuuksia rakentaa uusia palveluita, oppia uutta ja ansaita rahaa. Valitettavasti jossain määrin digitalisaatiokeskustelua piinaavat myös luddiitit, jotka eivät halua oppia sitä tai tätä. Yleensä nämä lannistajat tunnistaa siitä, että he vähättelevät sitä, mitä eivät itse osaa. Malliin “Liiketoiminta ja teknologia näyttelevät hyvin pientä osaa digitalisaatiossa” ja muita samansuuntaisia aivopieruja. Juu juu, eihän digitaalisten teknologioiden hyödyntämiseen liiketoiminnassa tietenkään tarvita liiketoimintaa tai teknologiaa, kuinkas muuten. You kill me You kill me

Karavaani kulkee eteenpäin tienposkessa huutelevista huolimatta. Työnantajat esimerkiksi kertovat jatkuvasti mediassa teknologiataitoisten työntekijöiden kaipuustaan. Kyllähän he omat tavoitteensa parhaiten tuntevat, vaikka telkkarissa puhuvat päät kiukuttelisivatkin vääriin asioihin panostamisesta. Eikä se muuten ollut sattumaa, että koulujen opetussuunnitelmiin otettiin uutena lajina ohjelmointi. 

Digiala otsikoissa

En muutenkaan usko, että “Digitalisaatio on 99% kulttuuria/dialogia/rivitanssia/vanukasta ja vain 1% liiketoimintaa ja teknologiaa” -vähättelijät ovat miettineet juttujaan ikinä käytännön kautta. Amazon on huipulla, koska heillä on tappiin asti hiottu ostoputki. Googlen hakukone monetisoitiin taitavasti, ja siinä on pirun hyvä algoritmi. Uber, tuo kaikkien rakastama disruption mallioppilas, yhdistää tilausjärjestelmää ja karttapalvelua. Jne, jne. Havaitut markkinaraot täytettiin digitaalisen teknologian avulla luodulla liiketoiminnalla.

Yksi asia yhdistää merkittävällä tavalla Facebookin Zuckerbergiä, Googlen Pagea, Twitterin Dorseytä, Instagramin Systromia, Tumblrin Karppia ja MySpacen Andersonia: He ovat kaikki entisiä ohjelmoijia. Meille jokaiselle tulee elinaikanamme suihkussa mieleen 500 loistoideaa, mutta alalla kuin alalla jyvät erottelee akanoista tahto ja kyky edistää ideoitaan eteenpäin. Suihkun lattialle jätetty idea ei tuo euroja kenenkään kassaan.

Asia, joka nykyajan luddiittien näköalattomuudessa minua sekä surettaa että huvittaa: Sama porukka, joka on jokaisessa käänteessä liiketoiminnan ja teknologian harmoniaa vastahankaan, on kyllä ensimmäisenä haaveilemassa Suomeen innovatiivisia kolossifirmoja, digikentän mullistajia. Omia Googleja ja Appleja. Kuten Kirsi Piha ennen minua, minäkin siteeraan painija Petra Ollia blogissani: Ei vittu tällä tasolla!

Uusien asioiden pelkääminen ei tietysti ole mikään uusi ilmiö. Sana “luddiitti” nimenomaan ilmestyi teollisen vallankumouksen aikoihin Britanniassa kuvaamaan automaatiota karsastavia vandaaleja. Teknologiakammoisia on aina ollut, ja tulee myös aina olemaan. Eikä se ole niin vaarallista, maailma kyllä digitalisoituu heistä huolimatta. Ajat muuttuvat, tietyt ihmiset eivät.

Se luddiiteista. Olen huomannut tuttavapiirin digitaalisten palveluiden kimpussa työskentelevissä oikeasti vakavan ilmiön. He ovat alkaneet poistua maasta.

Maastapako

En tarkoita, että tuttuni ovat puhkuneet kumiveneisiin ilmaa ja alkaneet ylittää valtamerta omin päin. Kaikki tapahtuu ihan humaanisti. Osa katsoo ammattitaidolleen olevan tarjolla parempaa vastinetta muissa maissa ja muuttaa. “Brain Drain” on jo arkipäivää.

Ne tutut, joilla ei ole lastenhankintavaihde silmässä, ovat hämmentävissä määrin alkaneet vaihtaa GPS-täplänsä sijaintia toisiin maihin. Saksaan, Britteihin, USA:an, Baltiaan ja Itä-Eurooppaan, jopa Uuteen-Seelantiin ja Saudi-Arabiaan. Heillä ei ole erityistä intressiä pysyä kotimaassa, jossa kaikki on verotettu tappiin asti ja hauskanpidolle on säädetty haittamaksut.

Se tässä on huolestuttavaa, että mainitsemani ihmiset ovat nimenomaan niitä, jotka tekevät hyvin konkreettisella tavalla työtä digitalisaation eteen. Konseptia, dataa, grafiikkaa, käyttöliittymää, koodia, ja niin edelleen. Koulutettuja ja taitavia tyyppejä. Enenevissä määrin tekijöillä ei ole syitä jäädä tänne töihin, ellei joku satu olemaan raskaana. Se on aika huolestuttava ajatus.

Lafferin käyrä, jolla ekonomistit ennustavat valtion verotulojen laskua tietyn veroasteen ylittymisen jälkeen, on alkanut toteuttaa itseään ikävällä tavalla tuttavapiirissä. Digijampat ovat alkaneet haistaa mistä Suomessa tuulee, ja yrittävät hakeutua raikkaamman tuoksun pariin. Samalla tietenkin kantaen veroeuronsa muualle. Epäisänmaallista? Ehkä. Järkevää? Kyllä. Siinä kohtaa kun jopa moottoripyörät pistetään verolle, kaukaisemmatkin työpaikkailmoitukset alkavat näyttää ihan eri tavalla kiinnostavilta.

Juuri kun olin alkanut miettiä, yleistänkö huomioissani liikaa oman lähipiirini perusteella, Björn Wahlroos mainitsi saman ilmiön Suomen Liikemiesyhdistyksen puheessaan. Hän oli yhtälailla huolissaan digialan tekijöiden halusta viettää ainakin osa työurastaan ulkomailla Suomen sijaan. Jyrki Kasvi, tuo Vihreiden paras tietoyhteiskunnan tuntija, on esittänyt samanlaisia huolia.

Osaajien maastamuutto lehdissä

Ehkä tästä ei sittenkään pitäisi huolestua. Ehkä Björn Wahlroos ja Jyrki Kasvi ovat väärässä. Kenties lannistajat ja luddiitit ovat sittenkin oikeassa, ja digitalisaation toteuttaminen ei vaadikaan mitään erityistä osaamista. Siinä tapauksessa tekijöiden maahanmuuttoliike vieraille maille ei haittaa. Jos luddiitit ovat väärässä.. No, mainitsin, että tämä on enimmäkseen koskenut vain niitä tuttuja, jotka eivät ole vielä pultanneet itseään pysyvämmin aloilleen hankkimalla lapsia. Ainahan voidaan alkaa sitouttaa ihmisiä Suomeen rei’ittämällä ehkäisyvälineet.

Vitsi, vitsi. Bloggaaminen ilman ajoittaista kevennyksenä toimivaa alapääviittausta olisi tylsää kuin kalvosulkeiset.

Pointti, jonka toivon sinun tästä kirjoituksesta poimivan: Tämä kielikuvallinen päivä Suomessa alkaa olla aika julmetun pitkällä siihen nähden, että yhä haaskataan aikaa digitalisaation määritelmän loputtomaan märehtimiseen. Jätetään nyt herraisä se hevonpaskan pyörittely lantakuoriaisille, ne ovat siinä parempia. Semanttisen puliveivauksen ja käsienheiluttelun sijaan tarvitaan uusia digitaalisia palveluita, ja niitä tekemään tarvitaan ihmisiä, jotka täyttävät ne digitalisaation määritelmästä kumpuavat vaatimukset: Ymmärrys liiketoiminnasta ja digitaalisesta teknologiasta. Se riittää.

Viimeisimmät artikkelit

Timo Kataja Kirjoittanut:

Kirjoittaja on digitaalisen palvelukehityksen parissa touhuava bisneksen ja teknologian tulkki, joka vierastaa ylimääräistä digihypeä mutta tykkää pelata Flappy Birdiä.

Yksi kommentti

  1. 23.09.2016
    Vastaa

    Ihan hemmetin hyvä kirjoitus! Toivottavasti mahdollisimman moni luddiitti tämän lukee. Kiitos.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *