32,000 lukijaa myöhemmin

Analysoin tällä kertaa aiemman Suomen palvelukulttuuria käsitelleen blogipostaukseni leviämistä, tulkitsemista ja kommentointia. Syvästi metan äärellä ollaan, bloggaan bloggaamisesta. Teille, jotka ette silloin sattuneet lukemaan, kirjoitin hiljattain raflaavalla otsikolla “Suomessa on maailman kommunistisin palvelukulttuuri” itsepalvelun kulttuuristamme, käyttäen esimerkkinä käyntiäni Löylyssä. No, kyseinen bloggaus lähti hieman lentoon sosiaalisessa mediassa.

Tyypillisesti juttujani lukevat lähinnä ystävät, tutut ja Twitter-tutut viestinnän, markkinoinnin ja digimedian höpönassut. Siinä mielessä blogin lähteminen leviämään normaalin lukijakunnan ulkopuolelle oli itselleni kuin sosiaalisen median, analytiikan ja ihmisluonnon pohdiskelun karkkikauppa, jossa oli reipas alennusmyynti.

Siivet aukeaa

“No mä kuitenkin elättelen toivoa että jotkut lukee tän ja miettii kokemuksiaan palvelusta Suomessa ja syitä.”

Näin yltiöpositiiviseen sävyyn toivoin tutuille muutama minuutti bloggauksen julkaisun jälkeen. Jos nyt ihan lähiaikoina kehtaan väittää, että toiveeni eivät koskaan toteudu, saa vetää avarilla takaraivoon.

Julkaisin blogipostaukseni torstaiaamupäivällä, sain joitakin tykkäyksiä ja jokusen retweetin. Totesin nopeasti tavoitteeni täyttyneen: Analytiikka kertoi, että joitakin satoja tyyppejä oli jo postauksen lukenut. Pääasiallinen yleisöni on Twitterissä, ja siellä yleensä asioiden käsittely ja eteenpäin siirtyminen on melko vikkelää.

12 tuntia myöhemmin saitin reaaliaikainen kävijäseuranta hakkasi graafeihin about neljääkymmentä sivulatausta per minuutti. Muutamissa päivissä postauksen näki 32,000 lukijaa ja sitä kommentoitiin ympäri Facebookia 1,900 kertaa. Kaikenkaikkiaan sosiaalisen median interaktioita kertyi yli 6,000. Blogiinkin kommentteja kertyi pitkälle yli sata.

Juttu levisi ensalkuun Twitterissä, jonka jälkeen tutut alkoivat ilmoitella siihen törmäilystä Facebookissa. LinkedIn on somekanavien hidas kilpikonna: Siinä missä retweetit loppuivat päivässä ja Facebook-jaot lähes kokonaan viikossa, LinkedIn-tykkäyksiä alkoi naksua myöhemmin ja se jatkuu yhä. Syy lie simppeli: Itsekin käyn yleensä siellä vain harvakseltaan katsomassa, onko mitään tapahtunut.

Mikä ajoi väkeä paikalle? Ei tämä saitti tunnettavuudeltaan varsinaisesti mikään Tuomas Enbusken kolumnipalsta ole. Minulla on aiheesta muutamia spekulaatioita.

Ajankohtaisuus: Vaikka tekstin alkuperäinen tarkoitus olikin käsitellä Suomen palvelukulttuuria käyttäen Löylyä vain yhtenä esimerkkinä, kyseisen putiikin rakentamisen ja aukeamisen vaiheet ovat olleet uutisissa pinnalla pitkin vuotta. Somessa oli juuri kiertänyt jutut Löylyn epäreilusta kohtelusta pidempien aukioloaikojen lupahakemuksissa.

Viihdyttävyys: Suomalaisen palvelukulttuurin vertaamista kommunistisen yhteiskunnan ankeudessa elämiseen voi kyllä pitää absurdina ratkaisuna, mutta eittämättä se oli myös useiden mielestä pahuksen hauska tapa käsitellä asiaa. Vaikka asia sinänsä olisi oikeaa tai vakavaakin, on siitä mukavampi lukea huvittuneena.

Yleismaailmallisuus: Suomesta ei löydy niin köyhää ja kurjaa, etteikö olisi ollut palveltavana tilanteessa tai toisessa. Syöminen ja juominen ovat aiheina myös niin vahvasti lowest common denominator -kamaa, että kaikki pystyvät samaistumaan.

Tunne: Kunpa voisin väittää, että kaikki olivat syvästi pitäneet tekstistäni. Näin ei tietty ollut, siitä lisää alempana kohdassa “Puhujan roolin merkitys”. Mutta oleellista on, että monet olivat syvästi jotakin mieltä, riippumatta siitä oliko se positiivista vai negatiivista. Useat innostuivat siitä, että olivat löytäneet samanmielisen palvelun perään haikailijan ja jakoivat omia kokemuksiaan. Toisaalta moni piti minua liian helppoa elämää elävänä aasina. Ja osa piti ihan täytenä mulkvistina. (En kiistä mitään.)

Jossain vaiheessa mietin, olisiko blogitekstistä pitänyt pehmentää joitakin kielikuvia. Ehkä salonkikelpoisuuden nimissä olisi, mutta leviämisen kannalta ei. Suurin osa pointin oli näinkin tajunnut. Kuten jokainen sosiaalisen median kouluttaja sen mielessään toteaa: Älä kirjoita harmaata hymistelypaskaa.

Punainen lanka on parasta sinisen linnun nokassa

Enimmäkseen blogista käyty keskustelu oli varsin rakentavaa ja riemastuttavaa seurattavaa, ja sitä ah niin ihanaa punaista lankaa löytyi näpelöitäväksi vyyhtikaupalla: Kuinka kallista asiakaspalvelun tuottaminen on? Kuinka paljon halvempaa sen pitäisi olla, jotta suomalaiset alkaisivat sitä haluta enemmän? Ovatko palvelua ikävöivät pettymään tuomittu vähemmistö Suomessa?

Twitterissä ja LinkedInissä ilmaisuni käsitettiin täysin nappiin, ja pysyttiin itse pihvissä. Veikkaan johtuvan niiden luonteesta enemmän tai vähemmän asiantuntijakanavina.

Joiltakin Facebookissa jäi näkemättä se pointti värikkäiden kielikuvien takana. Osa taloustieteeseen ilmeisesti hyvin intohimoisesti suhtautuvista kommentoijista oli yrmeinä olettanut, että tarkoitin palvelukulttuurimme johtuvan täysin kirjaimellisesti neuvostoliittolaisesta suunnitelmataloudesta. Melko absoluuttinen tulkinta, kun olin käyttänyt sanaa “kommunistinen” lähinnä kielikuvana ankeudelle, jonottelulle ja harmaudelle.

Jätkät hei. Tehkää minulle pieni palvelus: Lukekaa kokeilumielessä vähän Tabermannin symbolista ilmaisua Friedmanin talousteorian rinnalle. Sanon ”jätkät”, koska en löytänyt samaa väärinymmärrystä läheskään yhtä monen naisen kommenteista, vaikka naisia lukijoista analytiikan mukaan oli 42%. Mistä lie johtuu vastakkaisen sukupuolen taito ymmärtää vertauskuvia sujuvammin?

Puhujan roolin merkitys

Yleisestä laadukkaasta keskustelusta huolimatta paikoitellen keskusteluun osallistui myös paljon vähemmän kiillotettuja termejä käyttävä porukka. Pienehkö osuus lukijoista oli tulkinnut blogaukseni jonkinsortin naamioiduksi hyökkäykseksi asiakaspalvelutyön tekijöitä vastaan ja oli hivenen kiukustunut.

Minua syyteltiin snobbailevaksi porvariksi, Hankenin herrantertuksi sun muuksi työväkeä tallovaksi oikeistovelmuksi. Pari vilpitöntä toivetta ennenaikaiselle edesmenollenikin löytyi. Olen varmaan ensimmäinen ihminen, joka halutaan hengiltä, koska toivoi että lihapullat tuotaisiin pöytään. Saavutus \o/

Syytöksiin suuren hilpeyden vallassa vastatakseni: Tekstini monin paikoin ei ollut jumalaista tyhjästä ilmestynyttä inspiraatiota, vaan rakennettu luonnollisesti myös tuttujen ja vieraiden samasta aiheesta esittämien ajatusten pohjalle. Jätän nämä lainaukset tähän iloksenne ihmeteltäviksi.

“Suomesta saa hyvää palvelua kävelemällä LV:n liikkeeseen tai muuhun sensorttiseen. Ja itsepalvelua saa kävelemällä about mihin tahansa muualle. Kokeiltu on molempia. Paljon vaikeampaa on löytää skaalan keskivaiheilla olevaa peruspalvelua, jota saa vaikka belgialaisen baarin terassilla.”

– Timo Kataja, satunnainen bloggaaja, 2016

“Asiakkaat alkavat liiankin nöyrästi tehdä sellaisia töitä, joita aiemmin teki palkattu väki. .. Meiltä Suomesta puuttuu itsepalvelun ja luksuspalvelun välimuoto. Suomalaisilla on vähän vaikea heittäytyä palveltaviksi, kun palvelua on niin vähän saatavissa. .. Olisi sellaista tavallista arkista palvelua, eikä luksusta, jota meiltä kyllä myös löytyy.”

– Ann Selin, palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n puheenjohtaja, 2010

Porvarisnobbailu, kuten niin moni muukin asia, vaikuttaa olevan katsojan silmässä. Jonain päivänä me kaikki ehkä opimme pohtimaan enemmän sitä, mistä puhutaan, kuin sitä, kuka puhuu. Sitä odotellessa suhtaudun ärhäkimpiin Facebook-kommentteihin todennäköisesti aika lunkisti, ja suosittelen samaa muillekin Internetin ihmemaan asukkaille.