Kansalaisaloite “Maksuton toisen asteen koulutus kaikille” keräsi hiljattain eduskunnan käsittelyyn vaadittavat 50,000 allekirjoitusta.
Kyseinen aloite kumpusi lukion ja ammatillisten opintojen koulukirjojen hinnoista, jotka tuntuvat kipeiltä erityisesti pienituloisten kukkaroilla. Lukion oppimäärän vaatimat kirjat voivat maksaa jopa 2000-3000 euroa. Suunnilleen vanhan Rolexin verran.
Seuraavaksi tapahtui se, mitä Suomen poliittisessa ilmastossa niin usein tapahtuu: Oppimateriaalien hinnan ongelmasta alettiin välittömästi puhua siitä vinkkelistä, paljonko verorahaa sen päälle täytyisi kaataa – kuulemma noin 100 miljoonaa euroa. Paljon vähemmän kiinnosti se, mikä ongelman ydin pohjimmiltaan on, tai se, mikä olisi fiksuin tapa ratkoa sitä ydinongelmaa.
Kansalaisaloite ei nimittäin suoraan vaatinut, että valtio alkaisi ostaa oppilaille nykymuotoisia, kalliita kirjasarjoja. Aloite esitti vain, että 2. asteen oppimateriaalin tulisi olla maksutonta.
Tuo on tärkeä ero, ja kuvaan tässä blogauksessa toistaiseksi julkisessa keskustelussa vähemmälle huomiolle jääneen ratkaisuvaihtoehdon: Avoimien lisenssien oppimateriaalit.
Mutta ensin – mikä se ydinongelma olikaan?
Koulukirjat ovat kalliita ja lyhytaikaisia
Ydinongelma ei ole se, että ihmisten täytyy maksaa koulukirjoista. Ydinongelma ei ole sekään, että pienituloistenkin täytyy maksaa niistä.
Ydinongelma on, että ne koulukirjat ovat helkutin kalliita, maksoi ne sitten valtio tai yksilö. Sen lisäksi niitä käytetään vain lyhyen aikaa. En ole vielä unohtanut, miten omia vanhempiani harmitti nurkkiin jäänyt pino kalliita koulukirjoja, joista vain pari hassua oli kelvannut käytettynä myytäviksi. Loput päätyivät takkaan.
Kustantajalle oppimateriaalit ovat houkuttelevaa liiketoimintaa. Uusiin painoksiin päivittyvät kirjasarjat muodostavat säännöllistä tuloa, vaikka niissä ei muuttuisi juuri muu kuin sivunumerot. Oppikirjojen hinnanmuodostumisesta voi lukea esimerkiksi Vesa Linja-ahon blogista.
Samaan aikaan kun populistipoliitikot meuhkaavat sote-uudistuksesta yksityisten terveysfirmojen rahanlypsylehmänä, harvalle taisi edes kansalaisaloitetta allekirjoittaessa tulla mieleen kipukohdat koulukirjojen ja kustantamoiden kanssa.
Ratkaisuksi oppilaiden vanhempia tuskastuttaviin koulukirjojen hintoihin on nyt ehdotettu kahta eri vaihtoehtoa: Valtio koulukirjojen maksajaksi, tai uusi rahallinen avustusmuoto pienituloisille.
Nykyinen kallis koulukirjaruljanssi on kuitenkin käsittämättömän typerää puuhaa yhtä kaikki, olipa maksumiehenä sitten valtio tai vanhemmat.
On kolmaskin vaihtoehto, ja se on halvempi ja parempi.
Avoimien lisenssien oppimateriaalit
Puolassa ja Etelä-Afrikassa on jo otettu varsin hyviä askelia avoimen lisenssin periaatteella tehtyjä oppimateriaaleja kohti. Käytännössä siellä hankitaan julkisella rahalla oppimateriaaleja, joiden lisenssi sallii vapaan kopioimisen ja levittämisen.
Etelä-Afrikkalainen Siyala Education on valmistanut avoimia koulukirjoja, joita käytetään 140 koulussa, ja saitilta löytyy suorat latauslinkit, jos satut haluamaan alkaa opiskella niiden avulla. Free to copy, print, download, ja sitä rataa – jaettavissa ilmaiseksi.
Näkisin mielelläni jonain päivänä Suomen valtion kilpailuttamassa 2. asteen oppimateriaalien hankinnan sillä edellytyksellä, että oppimateriaalit ovat avoimella lisenssillä jaossa ja kopioitavissa kenelle vain. Jatkossa oppimateriaalien tulisi myös olla esimerkiksi yhteisöllisin metodein opettajien päivitettävissä, ellei päivityksiin haluta kilpailuttaa yksityisiä toimijoita. Tapoja on monia.
Teknologia-asioista avoimien oppimateriaalien käyttöönotto ei tule jäämään kiinni. Vaikka oletettaisiinkin, että 2. asteen opinnoissa ei oltaisi vielä valmiita pelkän digitaalisen sisällön käyttöön, avoimien lisenssien oppimateriaalien jakelu printtinäkin on yksinkertaisimmillaan todella helppoa – tiedostot ladataan netistä ja kouluissa mars printterien ja kopiokoneiden luo.
Korkeakouluissa netistä printattujen kurssimatskujen käyttö ja kansioissa säilyttäminen ei ole mikään harvinaisuus, joten eiköhän lukiolaiset ja amikset suoriutuisi siitä myös.
Selvyyden vuoksi: Minä en vastusta kansalaisaloitteen ehdottamaa oppimateriaalien hankkimista julkisrahoitteisesti. Moni asia ei minusta kuulu valtion tehtäviin, mutta alle 18-kesäisten koulutuksen järjestäminen kyllä kuuluu.
Se, mitä vastustan, on nykyisen huonon käytännön kustannusten siirtäminen paikasta A paikkaan B. Ainut, mitä nykymuotoisen kirjaruljanssin kustannukset vanhemmilta valtiolle siirtämällä saataisiin, on hyvä mieli niille ihmisille, jotka eivät ymmärrä miten verot toimivat.
Avoimet lisenssit ovat jo muuttaneet maailmaa parempaan muilla aloilla, eikä opetuksessa ole sellaista erityispiirrettä, joka estäisi sitä tapahtumasta sielläkin.
Mitä avointen lisenssien mullistus vaatii?
Suomessakin on jo tehty pienimuotoisia kokeiluja avoimien oppimateriaalien suhteen, mutta iso suunnanmuutos ei tapahdu ilman poliittiselta ylätasolta tulevaa mahtikäskyä – avoimet oppimateriaalit etunenään!
Uskallan väittää jo kankkutuntumalta, että avoimien lisenssien oppimateriaalien tuottamisen ja jakelun vuosikustannukset jäävät väistämättä reippaasti alle 100 miljoonan euron, viimeistään kunhan päästään materiaalin alkuluonnista päivitys- ja ylläpitosykliin.
Kyseessä on, kuten asioiden uudella tavalla tekemisessä usein on, ennen kaikkea muutos ajattelutavassa. Oppimateriaalien hankinnassa julkisista varoista voi olla järkeä – kunhan se tehdään tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Nykyisenkaltainen koulukirjarumba ei tehokkainta tapaa edusta, maksettiin se mistä luukusta tahansa.
Toivon, että opetusministeriö vakavasti tutustuu vaihtoehtona myös avoimien lisenssien oppimateriaaleihin siirtymiseen Suomessa, eikä rajoita pohdintaansa vain nykyisen höhlän kirjasirkuksen maksamiseen tai jälleen uuden rahallisen tukimuodon luomiseen.
Kun liikennekaari avaa jo ovia uusille ihmislähtöisille ratkaisuille liikkumisessa, jään odottamaan vastaavaa uusien ratkaisuiden kartoitusta myös opetukseen. ■
Ole ensimmäinen kommentoija