Kivijalkaliikkeiden kyykkäys – mitä sitten?

Eilen uutisoitiin Aleksi 13 -vaatekaupan sulkevan Helsingin keskustan lippulaivamyymälänsä, ja samaa tekee Minna Parikan liike. Stockmannin ahdingosta myymälänsä kanssa keskustassa on puhuttu jo pitkään.

Miksi-kysymys pyörii monen kommentoijan huulilla. Kaikki tämä on herättänyt monenlaisia mielipiteitä siitä, miksi näin tapahtuu. Tappaako verkkokauppa nyt kivijalat? Ovatko Tripla, Redi ja muut uudet kauppakeskukset syöneet asiakkaat? Eikö shoppailu ole enää trendikästä? Tätäkö me haluamme Helsingin keskustalta? Paljon huolestuneita kysymyksiä, koska muutos on aina jännää, jopa pelottavaa.

Laitan nyt nämä keskustan kivijalkamyymälöiden katoamiset mittasuhteisiin jättämällä koko miksi-kysymyksen hetkeksi kokonaan hyllylle, ja kysyn tästä kehityksestä sen sijaan paljon järkevämmän kysymyksen: Mitä sitten?

Mitä me menetämme?

Mikä on se asia, jota me tässä muutoksessa tarkalleen ottaen pelkäämme?

Myykö Aleksi 13:n kivijalka-lippulaivaliike jotain, mitä emme saa mistään muualta? Toisesta liikkeestä, tai Zalandolta? Jos ei, mikä olikaan se menetys, josta me tarkalleen ottaen huolestumme? Ts. mitä sitten?

Mikä on se hyödyke, jota näiden muutosten jälkeen emme enää saa? En usko, että sellaista on, koska syy keskustan kivijalkojen tuskalle kuitenkin etupäässä lienee vain se, että asiakkaat hankkivat nykyään niitä samoja juttuja mukavammin jostain muualta.

Mikäli kivijalkamyymälät keskustassa kyykkäilevät sen vuoksi, että asiakkaat ovat alkaneet ostaa tuotteita toisista kanavista, oli se sitten lähialueiden uusista kauppakeskuksista tai netistä, se ei ole mikään yhteiskunnallinen ongelma. Jos jokin kanava palvelee asiakkaiden tarpeita paremmin kuin toiset, on ihan luonnollista että asiointi alkaa siirtyä sinne. Se on perusasia markkinataloudessa. Emme me menetä mitään – yritykset vain mukautuvat asiakkaiden käytökseen. Näin kuuluu tapahtua!

Ja jos pelkistetysti katsotaan, vaatekauppa Helsingin keskustassa on käytännössä Suomen kalleimmille tonteille läntätty satojen neliömetrien varastohalli, jossa säilötään vaatteita, yleensä tyhjän panttina vähintään 12 tuntia vuorokaudesta kun myynti on kiinni.

Heittäisin tälläisen futuristi-ennusteen, että kun online-asiointi kehittyy vielä 10-20 vuotta, yllämainitun kaltaista konseptia aletaan yleisesti pitää hieman kahjona menneen maailman ilmiönä: Iso varastorakennus keskellä ydinkaupunkia. Jo sellainen variaatio, jossa kauppakeskuksen yhteydessä olevaan kompaktiin sovituskoppi-liikkeeseen saa tilata juuri ne itseä kiinnostavat vaatteet sovitettaviksi, vaikuttaisi äkkiseltään roppakaupalla tehokkaammalta, ja se poistaisi yhden vaatteiden verkkokaupan kipukohdan – sen pakettien noutovaiheen ja palauttelun.

Yhden vinkin voin antaa tulevaisuutta varten: Kylmä rationaalisuus. Kannattaa ottaa vähän etäisyyttä siihen rakkauteen, mitä monet vaikuttavat tuntevan ikiaikaisia kadunvarsikylttejä, kiviseiniä ja ovenripoja kohtaan. Millään mitä firmat ja me niissä töissä olevat teemme, ei ole kuluttajille muuta arvoa kuin heidän tarpeidensa tyydyttämisessä. Jos joku toinen kanava tai kilpailija alkaa tyydyttää ne tarpeet mukavammin, lähtölaskenta alkaa.

Ajatusleikkinä, jos joku keksisi nyt supersuositun täysin uuden ja innovatiivisen tavan myydä ja ostaa tavaraa, ja se alkaisikin tappaa verkkokauppoja, tiristelisimmekö me nostalgisia kyyneliä verkkokauppojen ahdingolle?

Näivettyykö keskusta?

Helsingin Keskustan näivettyminen oli yksi yleisimmistä ihmisiä huolestuttavista kysymyksistä näiden uutisten tiimoilta, joten mietitään tätäkin ohimennen. Superyllättävästi päätän vastata tähänkin samalla kysymyksellä: Mitä sitten? Tai oikeastaan, mitä on “keskustan näivettyminen”?

Jos ei-näivettynyt keskusta tarkoittaa vain sitä, että ihmiset kulkevat liikkeisiin hypistelemään tavaroita, en ihan tarkalleen tiedä mikä tässä sitten on erityisen huolestuttavaa, mikäli ihmiset eivät vain enää halua tehdä niin. Olisi eri homma, jos joku olisi aseella uhaten pitänyt asiakkaat poissa, vaikka haluja olisi ollut.

Ainakin vielä joskus oli vallalla sellainen käsitys, että myymälät oli tehty asiakkaita varten. Eikä toisinpäin. Jos ihmiset ei enää kaipaa keskustaan myymälöihin vaeltelemaan, on aika hassua kommentoida sosiaalisessa mediassa miten vehkeestä asiakkaat ovat, kun ovat mokomat alkaneet asioida ihan väärin.

Yleishuomiona se, että yhdellä kaupunkialueella liikkeet sulkevat ovia, tuntuu minusta muutenkin hieman yksisilmäiseltä tavalta tarkastella asiaa. Samaan aikaan meille on kasvanut kokonaan uusia vilkkaan kaupunkikulttuurin alueita – vähänpä Kalasatama-Kallio -akselilta tarvitsee enää keskustaan asti lähteä päästäkseen kauppojen ja tapahtumien ääreen, kun lähimaastossa on Redi, Tripla, Suvilahden tapahtuma-alue ja omat baarinsa ja klubinsa.

Tulevaisuudessa meillä saattaa olla Helsingissä enemmän erilaisia “keskusta-alueita” kuin vain yksi vuosia sitten cooliutensa huipun elänyt ydinkeskusta. Ja se oikeastaan kuulostaa ihan mukavalta. Kehittyvä kaupunki.

Early adoptereista

Lopuksi, haluaisin kuvailla hieman omaa asiointiani nykymaailmassa.

Minä identifioin vahvasti olevani ns. early adopter -porukkaa. Aina on ekojen joukossa uudet älykoti-sunmuut-vimpaimet, ja ensimmäinen Amazon-tilaukseni oli jo pitkälti yli 10 vuotta sitten. Ja nykyään milteipä ainoat asiat, joita en tilaa verkosta, on ruoka (ja sekin on tässä sinkkutaloudessakin jo harkinnassa) ja sellaiset jutut, joita haluaa kiireellisesti. Eli aika vähän. Miltei kaikki materiaalinen tavara, huonekalut, elektroniikka, vaatteet, ja niin edelleen, tulee online-tilauksina.

Ikeassa tunnustan välillä käyväni kävelemässä ja ostamassa tilpehööriä kotiin, mutta sekin on ajankäyttöä, jota jaksan vain hyvin harvakseltaan. Välillä se on ihan kiva katsella valikoimaa fyysisessä maailmassa, mutta pääasiassa minusta ei ole erityisen järkevää ajanvietettä haahuilla kolossaalisten hallien käytävillä etsimässä mistä löytyy ne tarvitsemani jutut, kun saman lopputuloksen voi saada lyömällä selaimessa Tilaa-nappia aurinkotuolissa löhöillessään.

Jos yhden early adopterin profiili näyttää tältä, miltä tulevaisuus näyttää ydinkaupungin kalliilla tonteilla seisoville isoille kivijalkaliikkeille, jos massat alkavat elää edes suunnilleen samantyyppisellä tavalla? Yksi ihminen on pienehkö otanta, mutta se on siitä huolimatta kiinnostava aivopähkinä kaikille oravahenkisille ihmisille pureksittavaksi. ■

Viimeisimmät artikkelit

Timo Kataja Written by:

Kirjoittaja on digitaalisen palvelukehityksen parissa touhuava bisneksen ja teknologian tulkki, joka vierastaa ylimääräistä digihypeä, mutta tykkää pelata Flappy Birdiä.

Be First to Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *