Korona opetti, miten vähän sinkuista ajattelemme

Minusta todella tuntuu, että korona opetti suhtautumisestamme sinkkuihin jotakin, jonka olisin ehkä mieluummin ollut oppimatta.

Sinkkuus korona-aikana on ollut aika mielenkiintoinen kokemus. Ei niinkään henkilökohtaisena kivana kokemuksena, sitä se ei kyllä ollut – vaan pikemmin yhteiskuntaan ja viestintään liittyvänä outojen havaintojen sarjana siitä, millaiseen paitsioon sinkkujen elämä tosiasiassa viestinnällisesti sijoittuu niin mediassa, yleisessä keskustelussa kuin virallisessa tiedottamisessakin.

Kyllähän sinkut on eristysajan mittaan mainittu muutamissa artikkeleissa. Lifestyle-osastolla. Saimme pari kepeästi kirjoitettua “Sinkut ovat siirtyneet online-deittailemaan” -tekstiä, ja kerrassaan lystikkäitä neuvoartikkeleita etäisyyksien säilyttämiseen deiteillä. Ei sinänsä ihan rinnastettavissa perheiden ja yritysten ahdingoista uutisointiin, joka on ollut jatkuvaa ja vakavaa, taloussivuilta sosiologien haastatteluihin. Tärkeitähän ne myös minusta ovat, mutta minusta sinkut ja heidän elämänsä paussille meno ei suoranaisesti ole yhtään vähemmän tärkeää.

Tuossa 2020 joulun alla eräs jamppa postasi 15-osaisen ketjun Twitteriin sinkkuelämästä korona-aikana. Se keräsi liki 50,000 tykkäystä. Vaikka en ihan allekirjoita kamaluutta kaikilta osin, kyseisessä ketjussa on monia varsin hyviä pointteja ja se on lukemisen arvoinen.

Erityisesti hänen pointtinsa rajoitustoimien ja ohjeiden perhekeskeisyydestä on Suomessakin osuva. Muistatte ehkä edelliskesältä vielä, miten suuri osa liikkumisen ja tekemisen rajoitusten keskustelua koski sitä, onko omalle kesämökille ajaminen sallittua tai suotavaa. Arvioikaapa kokeeksi – monenko kaupunkilais-sinkun normaali viikonloppuelämä koostuu omistuskesämökistä ja sinne ajamisesta?

Ikävintä ei kyllä ollut virallisten ohjeiden perhekeskeisyys. Yleinen mielipide oli vielä ikävämpi. Sulkutoimien alkaessa ja niiden jatkuessa perheelliset olivat sukkana sisässä huutamassa Twitterissä ja Facebookissa, että nyt ne tapahtumat, baarit ja yökerhot kiinni. Että tarvitseeko niissä nyt ravata. Kuka niitä kaipaa.

Keski-ikäistyneiltä perheellisiltä, jotka asustelevat arkipäivät 100 neliön rivarissa ja viikonlopuksi hurauttavat autolla kesämökille, tuntui olevan turha odotella ymmärrystä sille, miten tärkeä osa elämää ihan tavallinen baari-ilta kaupungilla voi olla yksiössä itsekseen asuvalle sinkulle.

Ravintoloiden, yökerhojen ja baarien sulkutoimien käsittely mediassa on ollut yksinomaan yritysten hädän kautta. Minulla on täysi sympatia alan yrityksille ja toivon todella, että ala selviää eteenpäin mahdollisimman hyvässä kunnossa. Mutta olisi ollut mukava nähdä mediassa asiasta puhuttavan myös siitä näkökulmasta, mitä noiden edellämainittujen yritysten katoaminen elämästä tarkoitti niiden kävijäkunnalle. Paljon Helsingin ja muiden kaupunkien ilta- ja yöelämästähän pyörii nuorten aikuisten, sinkkujen ja itsekseen asuvien varassa, joiden elämästä katosi pala.

Lyhyesti sanoen, olisi ollut ehkä ainakin lohduttavaa, jos sinkkujen elämän muuttumiseen korona-aikana olisi suhtauduttu samalla vakavuudella kuin muiden elämien kohdalla. Mutta ilmeisesti olemme tehneet jonkin oudon kollektiivisen yhteiskunnallisen valinnan, että emme niin tee.

Suhtautuminen sinkkuuteen kaipaa asennepäivitystä

Uskon, että teorian tasolla kaikki hyväksyvät, ettei sinkkujen elämä ole sen vähemmän tärkeää kuin perheiden tai kenenkään muunkaan. Käytäntö näyttääkin sitten usein vähän muulta.

Sinkkuus ei välttämättä ylipäätään ole vain mikään väliaikainen elämänvaihe, vaikka monilla se toki juuri sitä onkin – ajoittaista sinkkuutta, jona deittaillaan ja haetaan sopivaa kumppania. Mutta toisille se on myös tietoinen valinta, elämäntapa. Olipa yksilötasolla kyse kummasta hyvänsä, sinkkujen ei pitäisi olla mediassa vain ja ainoastaan lifestyle-osastojen kepeä huumorikevennys, vaan väestöryhmä, jota käsitellään monipuolisesti ja vakavasti.

Tämä blogaukseni ei ole tarkoitettu kannanotoksi siitä, olivatko sulkutoimet ja rajoitukset oikein taikka väärin mitotettuja. Maailma ei varmaan tarvitse enää yhtään amatööri-epidemiologia. Eikä minua sellaisen leikkiminen kiinnostaisikaan, kun olen kypsynyt jo koko koronaan.

Se, mitä yritän ajaa takaa on, että tarvitaan asennemuutos siinä, että sinkut aletaan käsittää sekä päätöksenteossa että julkisessa keskustelussa yhtä tärkeinä kuin muutkin, ja huomioida heidän elämänsä ja tarpeensa samanarvoisina.

Se ei itse asiassa ole minusta edes kovin kohtuuttomasti vaadittu. ■

Olen ehdolla Helsingin kaupunginvaltuustoon. Ehdokasnumeroni on 691. Tutustu myös vaaliteemoihini: Nuoret aikuiset, sinkut ja elävä kaupunkikulttuuri.

Viimeisimmät artikkelit

Timo Kataja Kirjoittaja:

Kirjoittaja on Liberaalipuolueen ehdokas Helsingin kaupunginvaltuustoon RKP:n listalla, numerolla 691. Arjessa digitaalisen palvelukehityksen parissa touhuava bisneksen ja teknologian tulkki.

Ole ensimmäinen kommentoija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *