Suomessa on kehitelty virkamiehille täysin uudenlainen käyttötarkoitus: Markkinointi. Säännöllisin väliajoin uutisiin pulpahtaa juttu somekohusta, jossa vääryyttä Aluehallintoviraston suunnalta kokenut ravintoloitsija tai muu vastaava on avautunut Facebookissa ja saanut ihmisten sympatian myötä roppakaupalla ilmaista näkyvyyttä. Perkeleen virkamiehet, taas ovat silkkaa ilkeyttään rehellisen yrittäjän kimpussa. Like and share!
Ymmärrän aiheen herättämät tunnot. Suomessa koetaan olevan tolkuttomasti sääntöjä, joiden järkevyys on välillä vähän niin ja näin. Ylenmääräisen sääntelyn purkaminen on asia, jota minäkin toivon poliitikkojen ajavan eteenpäin.
Säädöksien määrä ei kuitenkaan voi olla mikään tekosyy sille, että ihan puusilmäisesti lähdetään lynkkaamaan viranomaisia vailla minkäänlaista lähdekritiikkiä. Vaikka ”Nettiraivo repesi” -otsikko ilmestyykin uutisiin vauhdilla, voisi olla kohtuullista odottaa kaikkien asianomaisten kommentteja ennenkuin alkaa henkisesti paiskoa kiviä ketään kohti.
Harvalla asialla saa maassamme niin vähällä vaivalla näkyvyyttä kuin tylyttämällä sosiaalisessa mediassa virkamiehiä. Listaan seuraavaksi muutaman “Sääntö-Suomesta” kertovan tarinan, jotka levisivät sosiaalisessa ja perinteisessä mediassa kuin laatanhaju viharatikassa, mutta osoittautuivat.. No, jos ei epätosiksi, ainakin epätarkoiksi. Virkamiehen mielivaltaa vai mielivaltaista mainontaa?
Mehugate: Äidinmaidonkorvikkeet sekä mehut kielletty Pori Jazzeilla
Pori Jazzien festivaalijärjestäjä kertoi Ylelle, että kaikkien nesteiden, jopa äidinmaidonkorvikkeen ja mehun, tuominen festivaalialueelle on kokonaan kielletty Aluehallintoviraston tiukentuneiden määräysten myötä. Kansa piti kieltoa täysin typeränä, ja jopa silloinen SDP:n kansanedustaja Mikael Jungner kerkesi paheksumaan asiaa. Kohun myötä jatsien järjestäjä pian ilmoitti, että Aluehallintovirasto on höltynyt ja mehut ja äidinmaidonkorvikkeet tullaan sittenkin sallimaan.
Myöhemmin Aluehallintovirastosta kerrottiin, ettei alkoholittomien juomien tuomista festivaalialueille edes ollut missään vaiheessa kielletty, eikä heillä olisi muutenkaan minkäänlaista toimivaltaa lähteä kieltämään mehun juomista.
Mitäpä kaikenlaisista pikkudetaljeista – aihetta oli ryöpötelty lehdissä päivätolkulla, ja Pori Jazz oli täysin ilmaiseksi lukuisien suomalaista byroslaviaa kiroilevien Facebook-postausten aiheena.
Viskigate: Bloggaajia kielletty käyttämästä sanaa “viski”
Helsingin Sanomat kertoi, että Aluehallintovirasto olisi kieltänyt paria yksityistä bloggaajaa käyttämästä sanaa “viski” olueen ja viskiin keskittyneestä Olut & Viski Expo -tapahtumasta blogatessaan. Sosiaalisessa mediassa alkoivat levitä viski-meemikuvat ja kansalla oli kerrassaan lystiä kuvitellessaan nyt pissivänsä virkamiesten muroihin.
Viski, viski, viski. Ei tuota blogissa hokemalla mitään anarkiapalkintoa saa. Vähemmän yllättäen Aluehallintoviraston viranomainen kertoi nimittäin myöhemmin, ettei yksittäisiä sanoja yksityishenkilöiden blogeissa ollut kielletty, vaan he olivat kieltäneet viski-sanan käytön “Olut & Viski Expo” -tapahtuman markkinointinimessä, ihan Suomen alkoholilainsäädännön mukaisesti.
Kyseinen juomatapahtuma sai varsin reippaan määrän medianäkyvyyttä täysin ilmaiseksi tämän uutissarjan myötä.
Cocktailgate: Cocktail-baaria kielletty puhumasta cocktaileista nettisivuillaan
Aluehallintovirasto oli cocktail-baarin pitäjän mukaan kieltänyt käyttämästä sanaa “cocktail” baarin nettisivuilla, koska se viittaa väkeviin alkoholijuomiin. Somessa vihastuttiin (vai ihastuttiin?) ja porukka pastesi kuvia cocktailpiirakoista sun muusta kansalaistottelemattomuuden puuskassaan.
No, yllätys yllätys: Aluehallintoviraston viranomainen ilmoitti sittemmin, ettei cocktail-sanaa ole kielletty, vaan väkevien viinojen mainitseminen verkkosivuilla nimeltä. Virasto ei kuulemma puutu yksittäisiin sanoihin muutenkaan, jos mainonta on muuten hyvän käytännön mukaista ja asiallista.
Hitto vie, viranomaisten toimintahan alkaa kuulostaa suorastaan joustavalta. Faktaa vai fiktiota? Totuus saattaa löytyä jostain baariyrittäjän ja virkamiehen välimaastosta.
Löyly, pidennettyjen aukioloaikojen epäreilu epääminen
Jasper Pääkkönen avautui Facebookissa suuttuneena Aluehallintoviranomaisten päätöksestä olla myöntämättä Löylylle lupaa pidennettyihin aukioloaikoihin, vaikka lähiseudun kilpailijoille vastaavat luvat oli myönnetty. Varsin ymmärrettävä kimpaantumisen aihe, eriarvoinen kohtelu harmittaa ketä tahansa.
No, teeman huomioiden arvaatte mitä tapahtui – hämmentynyt Aluehallintoviraston edustaja kömpi viikonlopun jälkeen kummastuneena julkisuuteen kertomaan, etteivät he olleet ikinä saaneet edes hakemusta pidennetyille aukioloajoille, eivätkä olleet voineet lupaa näin ollen myöntääkään. Pääkkönen pahoitteli myöhemmin, ja kertoi saaneensa virheellistä tietoa silloiselta Löylyn ravintolatoimintaa pyörittäneeltä taholta.
Oli miten oli, kyseinen tapahtumasarja poiki lukuisia Löylystä kertovia uutisjuttuja valtakunnan ykkösmedioissa tarinan edetessä.
Byroslaviassa on vajetta medialukutaidossa
En mene väittämään, että näissä tapauksissa olisi ollut kyse tahallisesta medianäkyvyyden tavoittelusta rehellisten väärinkäsitysten sijaan. Nämä olivat vain esimerkkejä, mutta vastaavanlaisia tapauksia on tullut aika säännöllisin väliajoin. Minulla alkaa usko loppumaan, että Suomen ravintoloitsijoilla sun muilla viranomaisten kanssa taajaan asioivilla olisi ihan näin usein sattuvia ja nopeasti mediassa leviäviä haasteita ymmärtää, mitä on sanottu.
Median näkökulmasta nämä ovat meheviä tarinoita, joihin kannattaa tarttua. Sääntely ärsyttää monia, ja virkamiesten näennäisen höperöistä päätöksistä ensimmäisenä kertomalla saa paljon klikkejä, jakoja ja tykkäyksiä riippumatta siitä, ovatko kaikkien sosiaalisessa mediassa byrokraatteja parjaamaan lähtevien motiivit oikeasti aidosta syystä syntyneet.
Tälläisen alkuvaiheen tietojen pohjalta tehdyn uutisoinnin vuoksi on tärkeää, että lukijoina itse osaamme laittaa näkemykset oikeisiin painoarvoihinsa. Hektisessä internet-ajassa, jossa ei ehdi edes pukea pitkiä kalsareita, ei voi odottaa, että eteen tulee aina vain täysobjektiivista laatujournalismia. Usein auttaa, jos lukemansa tarinan suhteuttaa esimerkiksi PR-ihmisille tuttuun uutisen elämänkaareen:
Kun jotain kiinnostavaa tapahtuu, siitä on hoppu uutisoida. Breaking news, eka uutisoija on klikkiansaintamallissa voittaja. Tarinan alkuvaiheissa kaikki asianomaiset eivät välttämättä ole ehtineet vielä kommentoida, ja tapahtumien oikea kulku tarkentuu koko ajan. Ajan kuluessa saadaan myös osapuolten välistä vuoropuhelua.
Se, mitä tekstin alussa sanoin henkisestä kivien heittelystä pidättäytymisestä, viittasi juuri tähän. Jos lukee uutista, jossa selvästikään ei ole vielä ehditty kuulla kaikkia osapuolia, on ehkä kohtuullista odottaa vielä sen toisenkin osapuolen näkemystä. Kyllä sen jälkeenkin ehtii piruilla byroslaviasta, jos aihetta on.
Peräänkuulutan tässä lukijan vastuuta omasta medialukutaidosta, tulipa joku tarina vastaan sitten perinteisessä tai sosiaalisessa mediassa: Vaikka stoorissa parjattaisiinkin sääntö-Suomea ja byrokraatteja, tarinan pihvi ei aina välttämättä löydy niistä, vaan toisinaan ehkä myös hivenen kyseenalaisista markkinointikikoista. Kaikki ei aina ole sitä, miltä näyttää.
Henkilökohtaisesti epäilen nykyään ketunhäntää kainalossa aina, jos joku virkamiehiä dissaava raivonpurkaus alkaa levitä Facebookissa juuri viikonloppuna, kun virkamiehet ovat passelisti vapaalla eivätkä vastaamassa syytöksiin. ■
Ole ensimmäinen kommentoija