Digipalvelukehitys on alana eläväinen ja vikkelään uudistuva. Käytännöt ja työkalut painaa eteenpäin sellaista pirillä pistetyn hevosen kiitolaukkaa, että valheeksi luulisi.
Tästä huolimatta välillä tulee eteen niin jähmeitä asenteita, että pistää ihmetyttämään. Tänään kerron pari tarinaa, millaisilla tekosyillä asioiden tekeminen vähän sinnepäin yritetään oikeuttaa. Kyseiset esimerkkistoorit pohjautuvat oikeisiin tapahtumiin, mutta jos luulet tunnistavasi jonkun yhteisen tuttumme, olet väärässä.
Luvassa tarina “Ei muutkaan tee”, eli miten väärinkäytät benchmarkkausta. Ja “Näin se on ennenkin tehty”, tuo muutosvastarinnan ikiaikainen iskulause.
“Ei muutkaan tee”, eli miten benchmarkkaat projektisi päin helvettiä
Benchmarkkaus viittaa omien ratkaisuiden vertaamiseen muiden ratkaisuihin ja parhaisiin käytäntöihin. Varjopuoli, jota harvemmin tullaan ajatelleeksi, on se että ne hyvät käytännöt pitää tosiaan osata tunnistaa. Muuten saattaa epähuomiossa hiilikopioida jonkun toisen sutena syntynyttä toteutusta.
Kaukana menneessä elämässä tehtiin digiprojektia, jonka tilaaja oli nimellisesti joku internetpäällikkö tai muu vastaava nykyään hilpeyttä herättävä titteli, mutta joka oli sen verran ulapalla koko netistä, että olisi voinut yhtä hyvin luulla amishiksi. Olette ehkä joskus törmänneet ihmiseen, joka on ajelehtinut organisaatiossa tyystin väärään tehtävään. Hän oli sitä*.
*) Kyseinen internetvastaava kyseli kerran kollegaltani, miten hiirestä saisi äänet pois päältä. Not kidding.
Tilaaja oli omien sanojensa mukaan “kova benchmarkkauksen ystävä”, ja käytti enemmän aikaa kaikkien muiden kuin oman palvelunsa pohtimiseen. Esitöistämme huolimatta yhdestäkään palaverista ei selvitty ilman, että hän oli esitellyt ruudulta Googlesta hakemiaan satunnaisia nettipalveluita. Pitäisikö sittenkin olla tuota, liukuvärejä. Vai tätä, hieno kalenterihärveli. Vaiko ehkä tätä, animaatioita.
Eikä tuossa vielä sinänsä mitään, aika perushäslinkiä.
Omituiseksi touhu meni, kun tehtyjä prototyyppejä alettiin testata muutamilla koekäyttäjillä ja löydettiin melko ikävä käytettävyysongelma. Mitä teki tilaaja, kun löydös raportoitiin? Hän halusi benchmarkata. “Miten ruotsalaiset oli tehneet tuon, eikö tuo ole meillä juuri kuten Ruotsin firmassa X oli? Ei tuo ole ongelma.”
Miten ruotsalaiset. Voi paska.
Se oli mielipuolisinta, mitä olin ikinä kuullut. Koekäyttö oli osoittanut kyseessä olevan käyttäjän ymmälleen saava ongelma, mutta jamppa halusi ohittaa sen olankohautuksella ja hyväksyä ratkaisun vedoten siihen, että Ruotsissa oli tehty samalla tavalla päin mäntyä.
Tuo ei ole ollut mitenkään ainut kerta, kun vastaavanlaiseen ajatuskulkuun olen törmännyt, vaikka ehkä räikein. Benchmarkkaus toimii vain, jos ymmärtää ratkaisujen taustalla oleva logiikan, tai sen puuttumisen. Se, että muut tekevät jotain jollakin tavalla, ei yksinään ole validi perustelu tehdä samoin.
Äitisi tarjosi sinulle muksuna syvempää viisautta kuin arvasitkaan, kun hän kyseli hyppäisitkö kaivoon jos muutkin hyppäävät.
“Näin se on ennenkin tehty”, muutosvastarinnan iskulause
Seuraavaan stooriin. Tapahtui kaukaisessa galaksissa.
Hihittelin silloisen kollegan kanssa henkilöstöhallinnon käytännölle ylläpitää tiettyjä työntekijöiden tietoja ruutuvihkoissa. Kyseessä ei edes ollut mikään pikkuputiikki. Modernisoinnista uteliaisuuttaan kysyttäessä meille oli vastattu kauhistuneeseen sävyyn “Näin se on aina tehty!”
Meistä digiprojektien vääntäjistä, jotka joutuivat opettelemaan uusia työkaluja ja käytäntöjä suunnilleen yhden kuukaudessa, tämä oli tietysti aika hilpeä kulttuuriero.
Moni syyllistyy eri tavoilla ihan samaan asiaan, etenkin digipalveluiden toteuttamisessa. Käyttäjiltä ruinataan lomakkeisiin ties mitä turhia sukupuolia ja lemmikkikissan syntymävuosia. Ja päälle vaaditaan salasanaan jakinoksennusta muistuttava sarja erikoismerkkejä, yksi juures ja aito keko orgaanista Klonkun lantaa Mordorista. #4?Bataatt1💩!
Eikä näitä tosiaankaan aina tehdä siksi, että tämä olisi välttämättä jonkun tietoturva- tai muun suosituksen pyhää sanaa, vaan siksi, että näin nyt on aiemmin totuttu tekemään, tai joku Korean sotien aikaan hankittu legacy-järjestelmä odottaa, että salasanan on pakko olla tuota muotoa.
Tragikoomisimmassa tapauksessa organisaatio ei edes katso “Näin se on ennenkin tehty” -peräisten ongelmien fiksaamiselle olevan tarvetta, koska muillakin toimijoilla on palvelut samalla tavoin rasittavia, että eihän se voi kovin vakava juttu olla. Muistatko vielä, mitä puhuttiin ylempänä kohdassa “Ei muutkaan tee”? It’s the ciiircle of liiiife.
Se, että jotakin on tehty aiemmin tietyllä käytännöllä, ei ole perustelu sen käytännön järkevyydelle. Se on aikamääre kyseisen käytännön iälle. Looginen virhe ajattelussa on helppo havaita, jos lausahduksen muuttaa absoluuttisiksi vuosiksi. ”Tämä käytäntö on hyvä, koska se on 7 vuotta vanha.” Eeh, että mitä?
“Näin se on aina tehty” argumenttina uudistuksia vastaan on oire organisaatiossa piilevästä stagnaatiosta.
Kaiken takana on.. No, jotain muuta
No joo. Kukapa meistä olisi täydellinen. Enkä viitsisi suomia turhan rajusti ketään siitä, jos joskus on perustellut näkemyksiään sillä, että kun ei muutkaan, tai kun ennenkin on. Vaikka ne minusta aika umpimielisiä asenteita ovatkin.
Mutta silti, kukaan ei tosissaan luupin alle nuo heitot ottaessaan pysty pitämään niitä kovin loogisina perusteluina millekään. Jos oikeasti pysähtyy miettimään ennakkoasenteita, jotka tuollaisten heittojen takana ovat, saattaa hyvällä tuurilla päästä kiinni johonkin syvempään ongelmaan. Muutosvastarintaan, epäonnistumisen pelkoon tai muuhun sensorttiseen.
Ja nehän on sitten niitä ongelmia, joille kannattaa välittömästi alkaa tehdä jotain. ■
Ole ensimmäinen kommentoija